Birdlife Suomen vuoden 2025 lintu on erittäin uhanalainen huuhkaja. Huuhkajien reviirejä kartoitetaan alkuvuodesta muun Suomen tavoin myös Hakin alueella.
Huuhkajan paras huhuiluaika alkaa olla käsissä ja se jatkuu helmikuulta huhtikuun puolenvälin tienoille. Kaikki kynnelle kykenevät lintuharrastajat ovat tervetulleita osallistumaan huuhkajien kartoitukseen.
Kuvat: Petri Suutarinen-Maanheimo

Osallistu ’Vuoden laji’-projektiin ja lähde etsimään soidintavia huuhkajia
BirdLife Suomen vuoden 2025 lintu on erittäin uhanalainen huuhkaja. Vuoden aikana on tarkoitus kartoittaa huuhkajan levinneisyys ja pesimäkannan koko mahdollisimman tarkasti.
Koska huuhkaja on kuitenkin pesällään erittäin herkkä häirinnälle, varsinaisten pesäpaikkojen etsiminen tulee ehdottomasti jättää rengastajille. Heillä on tarvittava kokemus ja tieto siitä, milloin pesäpaikoille on turvallista mennä. Kannattaa pitää mielessä myös se, että osa huuhkajaemoista voi pesän läheisyydessä olla jopa vaarallisen aggressiivisia. Tätä ohjetta on ehdottomasti noudatettava, koska huuhkajan kanta on ollut pitkään laskussa, eikä yhtään pesintää ole varaa menettää turhan häirinnän vuoksi.


Hakin alueen huuhkaja-vastaavana toimii Juhani Ahola (rantatie22@elisanet.fi)
Kaikki havainnot huuhkajasta kirjataan Tiira-lintutietopalveluun. Suojelusyistä havainnot salautuvat mutta ovat huuhkajavastaavan käytettävissä. Havainnoijan lisäksi ainoastaan järjestelmän ylläpitäjät ja yhdistysten valtuuttamat yhdistyskäyttäjät näkevät salatut havainnot. Havaintoihin on tärkeää kirjata myös linnun paikka, vaikka soidintavan linnun paikkaa voi olla välillä vaikea arvioida. Jos linnun paikkaa ei voida tarkasti määrittää, kirjaa havainnon lisätietoihin mistä suunnasta lintu kuului havaintopaikalle ja merkitse linnun paikka kartalle karkeana arviona (esim. yhden kilometrin tarkkuus). Jos mahdollista, huhuilevan linnun sijaintia voi yrittää tarkentaa kuuntelemalla sitä eri suunnista. Havaintoon pitäisi aina muistaa merkitä myös kellonaika.
Huuhkajareviirien kartoitukseen voivat kuitenkin kaikki lintuharrastajat osallistua. Reviirejä etsitään keväällä kuuntelemalla soidintavia huuhkajia.
Huuhkajia kannattaa kuunnella erityisesti hämärän aikaan, jolloin huuhkaja on varmimmin äänessä, vaikka se huhuileekin myös pimeässä. Hämärissä huhuilu tulee useimmiten reviirin ydinalueelta ja pimeässä mistä tahansa reviirin alueelta, kuten reviirin rajoilta, jos naapurireviirinkin huuhkaja sattuu olemaan äänessä. Kaikkein aktiivisimmillaan huuhkaja voi huhuilla jopa keskellä päivää.

• Huuhkajan soidin voi alkaa jo tammikuussa, mutta aktiivisin soidinaika on helmikuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin.
• Huuhkaja aloittaa huhuilunsa illalla yleensä kohta auringonlaskun jälkeen ja viimeistään pimeän tullessa, ja on aktiivinen vastaavasti aamuhämärissä, ennen auringonnousua. Aikataulu on siten sama kuin varpuspöllöllä. Soidinkauden alussa, helmikuussa, kun huhuilu ei ole vielä aktiivista, illan ensimmäiset ja mahdollisesti ainoat puhallukset, usein vain 5-10 kertaa, kuuluvat tyypillisesti noin 10-20 min. auringonlaskun jälkeen. Ennen tätä on siis syytä olla passissa kuuntelupaikalla.
• Kuunteluretkelle ei kannata lähteä, jos tuulen nopeus on yli 6 m/s eli 22 km/h. Sitä kovemmalla tuulella tuulen suhina peittää mahdollisen huhuilun niin, että se ei kuulu kuin lähietäisyydelle.
• Huuhkaja huhuilee myös lumi- ja vesisateessa, mutta sateen ropina ja siihen useimmiten liittyvä tuuli vaikeuttavat äänen kuulemista.
• Kovassa pakkasessa ja varsinkaan sumussa ei huhuilua yleensä kuulu.
• Tulossa oleva sään lämpeneminen aktivoi huhuilua.
• Kuutamon katsotaan yleisesti aktivoivan pöllöjen ääntelyä, mutta kokemusten perusteella vaikuttaa siltä, että iltataivaalla valaiseva kuu, jonka vuoksi pimeä ei laskeudu yhtä jyrkästi kuin muulloin, ei innosta huuhkajaa huhuilemaan iltahuutojaan yhtä herkästi kuin niinä iltoina, jolloin kuu on piilossa.

Suurin osa huuhkajista ei ole äänessä joka päivä, eikä läheskään aina sellaisinakaan iltoina, jolloin sään ja ajankohdan kuvittelisi olevan kuuntelun kannalta parhaat mahdolliset. Kuuntelukäyntejä kannattaa siksi tehdä samoille alueille esimerkiksi eri vaiheessa kevättä.
Tarkka suunta saadaan käyttämällä kompassia ja, jos suunta otetaan kahdesta eri paikasta, huhuilijan sijainti saadaan ristisuunnittua. Jos käytetään kompassia, suuntaa ei pidä ottaa ihan auton vierestä, koska se saattaa vääristää suuntaa. Hyvä tarkkuus voidaan saavuttaa jo vertaamalla äänen suuntaa suhteessa havaintopaikalle näkyviin rakennuksiin, puhelinmastoihin, tms.
Havaintoihin on tärkeä kirjata myös pesimävarmuusindeksi, jotta tiedot saadaan mukaan myös käynnissä olevaan Suomen neljänteen lintuatlakseen. Hakin 13 atlasruudusta huuhkajasta on ilmoitettu havaintoja vasta neljästä ruudusta.
Vaikka aika moni Hakin alueen huuhkajareviireistä onkin tiedossa, niitä pitäisi löytyä vielä paljon lisää. Sen vuoksi on toivottavaa, että kuunteluretket suunnataan maakunnan jokaiseen kolkkaan, ei pelkästään perinteisille ”varmoille” huuhkajapaikoille.
Yleisiä ohjeita mm. siitä, millaista säätä pöllöt soitimellaan suosivat, löytyy BirdLife-lehden numerosta 1/2024 https://issuu.com/birdlifesuomi/docs/birdlife_1_2024_verkkolehti. Huuhkajan 5-10 sekunnin välein toistuvaa kaksitavuista soidinääntä voi kuunnella täältä: https://xeno-canto.org/690933.