Liro vai metsäviklo?

Liro (Tringa glareola) ja metsäviklo (Tringa ochropus) ovat samankaltaisia pieniä vikloja, joita tavataan etenkin makean veden kosteikoilla. Liro on yleensä vaaleampi, sirompi ja pitkäjalkaisempi, kun taas metsäviklo näyttää tummemmalta, tanakammalta ja voimakkaammin mustavalkoiselta.

1. Yleisväritys – vaalea liro, tumma metsäviklo

Liro on yleisvaikutelmaltaan melko vaalea ja ruskeansävyinen. Yläpuolella on runsaasti vaaleita täpliä, ja rinta sekä kaula ovat hienosti viiruiset.

Metsäviklo on selvästi tummempi. Selkä ja siivet voivat näyttää kaukaa lähes mustanruskeilta, ja tumma yläpuoli muodostaa voimakkaan kontrastin valkoiseen vatsaan.

Hyvissä olosuhteissa tämä kokonaisvaikutelma on usein ensimmäinen vihje lajista.

2. Silmäkulmanjuova

Lirolla on pitkä ja selvä vaalea silmäkulmanjuova, joka jatkuu selvästi silmän taakse. Se antaa linnun päälle melko voimakkaasti kuvioidun vaikutelman.

Metsäviklolla vaalea silmäkulmanjuova on voimakas silmän edessä, mutta heikkenee tai loppuu yleensä silmän kohdalle. Silmän takana pään sivu näyttää tummemmalta.

Tämä on paikallaan olevan linnun parhaita tuntomerkkejä.

3. Jalat ja rakenne

Liro on sirompi ja pitkäjalkaisempi. Jalat ovat yleensä kellertävät tai vihertävänkeltaiset ja näkyvät selvästi pitkälle vartalon alapuolelle.

Metsäviklo on lyhytjalkaisemman ja tanakamman näköinen. Sen jalat ovat yleensä vihertävät tai harmaanvihreät.

Lirolla on lisäksi hieman sirompi olemus ja hienompi nokka. Metsäviklo vaikuttaa kompaktimmalta ja raskastekoisemmalta.

4. Lennossa – siiven alapinta

Molemmilla lajeilla näkyy lennossa valkoinen yläperä, joten pelkkä valkoinen pyrstön tyvi ei ratkaise määritystä.

Erittäin hyvä ero löytyy sen sijaan siipien alapinnoilta:

Lirolla siiven alapinta on melko vaalea ja harmahtava.

Metsäviklolla siiven alapinta on huomattavan tumma, lähes mustanruskea.

Lentävän linnun kohdalla tämä voi olla yksi parhaista tuntomerkeistä.

5. Pyrstö

Molemmilla on valkoinen pyrstön tyviosa ja poikkijuovainen pyrstö, mutta kuvioinnissa on eroa.

Lirolla pyrstö on tiheämmin ja tasaisemmin poikkijuovainen.

Metsäviklolla pyrstön kuviointi on karkeampi: valkoisessa pyrstössä näkyy muutama leveä tumma poikkijuova.

Hyvästä lentokuvasta ero voi näkyä erittäin selvästi.

6. Ääni – erittäin hyvä tuntomerkki

Ääni on usein helpoin tapa varmistaa lentoon lähteneen linnun määritys.

Liron tyypillinen lentoääni on korkea, nopeasti toistuva ja hieman viheltävä ”fiff-iff-iff”.

Metsäviklon kutsu on voimakkaampi ja yleensä kolmiosainen ”tlui-it-it” -tyyppinen vihellys.

Kun äänet oppii tuntemaan, lajien erottaminen onnistuu usein jo ennen kuin linnun tuntomerkkejä ehtii kunnolla nähdä.

Lisävihje: käyttäytyminen ja elinympäristö

Liro viihtyy matalilla, avoimilla ja kasvillisuutta sisältävillä kosteikoilla. Pesimäaikana se on erityisesti soiden ja kosteiden avomaiden lintu. Muuttoaikoina liroja voi nähdä myös parvissa matalilla lieterannoilla ja kosteikoilla.

Metsäviklo suosii usein metsäisempiä ja suojaisempia ympäristöjä, kuten metsäojia, puroja ja pieniä lampia. Sen näkee usein yksin, ja häirittynä se lähtee herkästi lentoon äänekkäästi kutsuen.

Elinympäristö on kuitenkin vain tukituntomerkki, sillä muuttoaikoina molempia voi tavata samoilla kosteikoilla.

Pikamuistisääntö

Liro: vaaleampi ja ruskeampi, siro ja pitkäjalkainen, pitkä silmän taakse jatkuva silmäkulmanjuova, vaalea siiven alapinta ja tiheämmin juovikas pyrstö.

Metsäviklo: tumma ja kontrastikas, tanakampi ja lyhytjalkaisempi, silmäkulmanjuova heikkenee silmän takana, tumma siiven alapinta ja karkeammin juovikas pyrstö.