Niittykirvinen vai metsäkirvinen?
Niittykirvinen (Anthus pratensis) ja metsäkirvinen (Anthus trivialis) ovat pieniä ruskeansävyisiä, viiruisia kirvisiä. Metsäkirvinen vaikuttaa yleensä hieman tukevammalta ja selväpiirteisemmältä, niittykirvinen puolestaan sirommalta ja tasaisemmin viiruiselta.
1. Rinnan ja kylkien viirutus – tärkein höyhenpukutuntomerkki
Niittykirvisellä tummat viirut jatkuvat rinnasta melko voimakkaina myös kyljille. Rinnan ja kylkien viirut ovat suunnilleen samanvahvuisia.
Metsäkirvisellä rinnassa on voimakkaat tummat täplät tai viirut, mutta ne muuttuvat kyljillä selvästi ohuemmiksi ja hienommiksi. Tästä syntyy vaikutelma voimakkaasti kuvioidusta rinnasta ja melko puhtaista kyljistä.
Tämä on hyvissä valokuvissa yksi käyttökelpoisimmista eroista. RSPB nostaa juuri metsäkirvisen hienon kylkiviirutuksen tärkeäksi eroksi niittykirviseen.
2. Takavarpaan kynsi
Jos jalat näkyvät hyvin, tämä on erittäin vahva tuntomerkki.
Niittykirvisellä takakynsi on pitkä ja melko suora, selvästi takavarpaan pituinen tai sitä pidempi.
Metsäkirvisellä takakynsi on lyhyempi ja voimakkaammin kaartuva.
Ero liittyy lajien elintapoihin: metsäkirvinen liikkuu niittykirvistä enemmän puissa ja oksilla. BTO mainitsee lyhyen takakynnen yhtenä metsäkirvisen keskeisistä rakenteellisista tuntomerkeistä.
3. Nokka ja yleisrakenne
Niittykirvinen näyttää yleensä hennommalta. Sen pää on melko pieni ja pyöreä ja nokka ohut ja terävä.
Metsäkirvinen vaikuttaa tukevammalta ja pitkänomaisemmalta. Sen nokka on selvästi paksumpi ja tyvestä leveämpi, ja lintu voi näyttää hieman rintavammalta ja voimakkaampirakenteiselta.
Rakenne-ero on hyödyllinen erityisesti silloin, kun lintuja pääsee vertaamaan keskenään tai niistä on hyvä sivukuva.
4. Pään kuviointi
Metsäkirvisellä kasvojen kuviointi on yleensä voimakkaampi. Sillä on selkeä vaalea silmäkulmanjuova, joka näkyy erityisen hyvin silmän takana, sekä melko selvä tumma silmäjuova.
Niittykirvisen kasvot näyttävät usein tasaisemmilta ja avoimemmilta. Vaalea silmärengas korostuu, mutta silmäkulmanjuova on keskimäärin heikompi.
Tämä on hyvä tukituntomerkki, mutta yksilöllinen vaihtelu on melko suurta.
5. Ääni – usein helpoin tapa erottaa lajit
Lentoon lähtevän linnun kutsuääni on erittäin käyttökelpoinen.
Niittykirvisen lentoääni on korkea ja ohut, usein toistuva ”sip sip sip”.
Metsäkirvisen kutsu on voimakkaampi, karkeampi ja hieman sirisevä ”tsriii” / ”sriip” -tyyppinen ääni.
Myös laulut eroavat. Metsäkirvisen koiras laulaa tyypillisesti näyttävässä laululennossa: se nousee puusta korkealle ja liitää lopuksi laskuvarjomaisesti takaisin puuhun samalla kun laulun loppu hidastuu. BirdLife kuvaa metsäkirvisen laulun alkavan reippaasti ja laskevan sekä hidastuvan loppua kohti.
Lisävihje: elinympäristö ja käyttäytyminen
Niittykirvinen on ennen kaikkea avomaiden lintu. Sitä tavataan niityillä, soilla, rantaniityillä, tuntureilla ja muilla avoimilla alueilla. BTO kuvaa sitä tyypilliseksi ruoho-, nummi- ja suolamaiden lajiksi.
Metsäkirvinen suosii valoisia metsiä, metsänreunoja, hakkuuaukeita ja muita avoimen metsän ympäristöjä, joissa on puita laulupaikoiksi. Suomessa BirdLife mainitsee erityisesti valoisat männiköt sekä hakkuuaukeiden ja metsien reunat.
Elinympäristö ei kuitenkaan yksin ratkaise määritystä: niittykirvinenkin voi istahtaa puuhun ja metsäkirvinen ruokailee paljon maassa.
Pikamuistisääntö
Niittykirvinen: tasaisen vahva viirutus rinnasta kyljille, pitkä ja melko suora takakynsi, ohut nokka, vaatimattomampi pään kuviointi ja korkea sip sip sip -kutsu.
Metsäkirvinen: vahvasti kuvioitu rinta mutta hienoviiruiset kyljet, lyhyt kaartuva takakynsi, tukevampi nokka, selvempi silmäkulmanjuova sekä voimakkaampi sirisevä kutsu.
