Lintujen ruokinta

Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki ry on Birdlife Suomen alainen paikallisjärjestö. Birdlife Suomella on kotisivuillaan http://www.birdlife.fi kattavaa tietoa lintuharrastuksesta ja samalla myös lintujen ruokinnasta. Näiden lisäksi olen koonnut tähän muutaman mieleen tulleen keskeisen seikan.

Talvilintujen ruokinta
Lintujen ruokinta on jokamiehen linnustonsuojelua parhaimmillaan. Luonnollisesti toiminta keskittyy talveen jolloin linnuilla ei ole niin runsaasti ravintoa tarjolla kuin muina vuodenaikoina. Lintujen ruokkiminen on myös hauska ja antoisa harrastus. Mikä onkaan sen mukavampaa kuin sisältä lämpimästä tarkkailla lukuisia ruokinnoilla vierailevia lintuja, sekä joskus myös ruokinnan paikalle houkuttelemia muita eläimiä. Näistä tavallisimpia ovat oravat, jänikset, jopa valkohäntäpeurat ja valitettavasti joskus myös myyrät ja hiiretkin. Oikeaoppinen ruokinta kuitenkin pitää ylimääräiset vierailijat pääosin loitolla.

Miksi ruokkia?
Talviruokintaan on kolme hyvää syytä: Ensinnäkin se on mukava, edullinen ja antoisa harrastus. Lisäksi, lintujen ruokinta auttaa lintuja talvehtimaan Suomessa ja edesauttaa samalla myös niiden leviämistä ja runsastumista.

Koska ruokinnan voi aloittaa?
Ruokinnan aloittaminen saattaa olla ongelmallista; liian aikaisin aloitettu ruokinta saattaa houkutella normaalisti pois muuttavia lintuja jäämään yrittämään talvehtimista. Siksi ruokintaa ei pidä aloittaa liian aikaisin. Tervettä maalaisjärkeä noudattamalla ruokinnan voi aloittaa heti, kun ilmat ovat kylmenneet pysyvästi loppusyksyllä. Ensiarvoisen tärkeää on kuitenkin muistaa perinteinen ohje: kun aloitat ruokinnan, muista jatkaa sitä säännöllisesti läpi ruokintakauden kevääseen, maalis-huhtikuulle saakka.

Millainen on paras ruokinta-automaatti ja mihin se kannattaa sijoittaa?
Parhaan automaatin ja lintulaudan malli on jokatalvinen yleinen keskustelun aihe. Malleja ja erilaisia toimintaperiaatteita on useita toinen toisiaan kehittyneempiä. Keskeistä kuitenkin on, että automaatti toimii ja ravintoa on jatkuvasti saatavilla.
Lintujen ruokintapaikka saattaa houkutella läheisyyteensä myös ei toivottuja vieraita, miksi se kannattaa sijoittaa riittävän kauas asutuksesta. Mikäli haluaa sisältä käsin tarkkailla lintuja, voi toki sijoittaa laudan lähellekin, kunhan tiedostaa siihen liittyvät riskit. Tällöin mm. linnut saattavat helpommin törmätä ikkunalaseihin sekä ruokinnoilla käyvät hiiret pesiytyä nurkkiin. Lisäksi on suositeltavaa sijoittaa ruokinta siten, että linnuilla on riittävän lähellä jokin suoja petoja vastaan esim. pieni kuusikko tahi pensaikko, johon ne pääsevät tarvittaessa turvaan. Myös kissoja kuhisevalle alueelle ei kannata sijoittaa ruokintaa.

Hyvä ruokinta-automaatti – tärkeimpiä huomioita:

  • Hyvä automaatti on ruokinta-automaatti, jossa on ruokaa läpi ruokintakauden.
  • Hyvä ruokinta-automaatti toimii: ruoka pääsee esteettä valumaan esille sitä mukaa, kun sitä syödään. Hyvä automaatti estää kosteuden pääsyn sisään ja ruuan paakkuuntumisen / automaatin tukkeutumisen. Näin ollen tämä on myös riittävän kookas.
  • Hyvä automaatti on sijoitettu paikkaan, johon linnuilla on helppo pääsy ja lähellä on jokin suojapaikka.


Linnuilla on tapana myös ulostaa ruokinta-automaattien ja lintulautojen läheisyyteen, joten erilaisten lintujen levittämien tautien leviämisriski voi kasvaa. Mm. salmonella saattaa levitä lintulaudan epäpuhtauksien ansiosta.
Ongelmien välttämiseksi onkin suositeltavaa käyttää ruokinta-automaattia; automaatteihin saa kerralla enemmän ravintoa kuin perinteisiin lintulautoihin ja tämä valuu tarjolle sitä mukaa kuin entistä kuluu. Näin ollen ravinnonmenekki ja hukka ovat pienempää eivätkä linnut pääse ulostelemaan ruuan sekaan. Perinteisiä puisia, eri kokoisia ruokinta-automaatteja kannattaa tiedustella Hakilta. Erilaisia myytäviä malleja on tarjolla kaupoissakin varsin runsaasti metallisista muovisiin, mutta monet näistä ovat ikävä kyllä suunniteltu enemmän esteettiset kuin tarkoituksen mukaiset seikat huomioiden. Kuitenkin mm. talipallopidikkeiden ja joidenkin muovisten ruokinta-automaattien tiedetään toimineen välttävästi.
Automaattien sijoitukselle on kaupunkien ja taloyhtiöiden järjestyssäännöissä annettu erilaisia määräyksiä, mitkä tulee huomioida. Kerrostaloasuntojen parvekkeilla ja pihoilla ruokinta on pääsääntöisesti kielletty. Asiaa kannattaa tiedustella taloyhtiöiden hallituksilta ja isännöitsijältä. Lohjan kaupunki on yhdessä Hakin kanssa perustanut kolme talviruokintapaikkaa, jotta ihmiset joilla ei ole mahdollisuutta omaan, voivat näissä vierailla.

Hakki ry myy laadukkaita ruokinta-automaatteja lintuharrastajille.

Mitä tarjota linnuille?
Kaura on perinteinen vaihtoehto linnuille tarjottavasta ravinnosta. Ennen jokaista pihaa koristivat lyhteet, mutta ajat muuttuvat. Kaura kelpaa yleensä vain tietyille linnuille esim. keltasirkuille, etenkin jos parempaa ravintoa on saatavilla. Tällaista on mm. auringonkukan siemen sekä etenkin maapähkinä. Maapähkinä kannattaa rouhia / nuijia pienemmäksi sen menekin hillitsemiseksi ja hukan minimoimiseksi. Pähkinä houkuttelee ruokinnoille erityisesti pähkinöitä ahmivia närhiä, pähkinähakkeja ja myös harakoita, sekä tietysti oravia, joidenka pitäminen loitolla onkin joskus vaikeaa. Myös muut siemenet kelpaavat linnuille, mutta näiden hankkiminen on vaikeampaa. Lisäksi linnuille voi tarjota erilaisia linnunrasvatuotteita, joita hyvin varustetut liikkeet ovat ottaneet valikoimiinsa.

Mistä linnuille ruokaa?
Linnunruokaa myyvät useimmat alueen suurimmista elintarviketavarataloista ja maatalouskeskuksista. Näissä kilohinnat saattavat kuitenkin olla merkittävästi kalliimpia. Myös ns. halpakauppaketjut myyvät yleisesti ainakin auringonkukan siemeniä, joskus varsin edukkaastikin – jopa alle 20 euroa säkki. Näihin kannattaa kuitenkin suhtautua pienellä varauksella, sillä joskus on kuultu kerrottavan, että tuotteen laatu on ollut heikkoa eikä näin kelvannut linnuillekaan. 
Näiden tuotteiden lisäksi on Hakin kautta satunnaisesti saatavilla muutakin linnuille sopivaa ravintoa kuten rasvaa ja erilaisia muita eläimille tarkoitettuja rouheita. Näitä on kuitenkin saatavilla satunnaisesti ja niistä kannattaakin tiedustella yhdistykseltä. Näiden tuotteiden lisäksi syksyllä talteen kerätyt omenat, pihlajan yms. marjat kelpaavat myös niitä syöville linnulle hyvin. 

Lintujen talviruokintapaikat Lohjalla
Kaupunki on yhdessä Hakin kanssa perustanut yleisiä ruokintapaikkoja. Ne on suunnattu niille lintujen ystäville, joilla ei ole mahdollisuutta omaan ruokintaan, mutta luonnollisesti ne palvelevat myös esimerkiksi lähiseutujen koulujen ja päiväkotien opetustarkoituksia ja ovat muutenkin retkeilijöiden ihasteltavina. Paikkoja on nykyisin kaksi: Ensimmäinen perustettiin Moisiolle vuonna 2001 ja toinen Virkkalan Pähkinäniemeen vuonna 2003. 
Ruokintapaikoille on nimetty vastuulliset hoitajat, jotka pitävät huolen siitä, että ruokaa on tarjolla riittävästi ja että automaatit ovat toimintakuntoisia. Mikäli havaitset ruokintapaikoilla epäkohtia tai mahdollista ilkivaltaa, ilmoitathan siitä eteenpäin yhdistykselle. Ruokintapaikoilla on opasteet. 
Ruokintapaikoilla on yksi suuri (n. 25 litran) ruokinta-automaatti sekä kauralle, että auringonkukalle. Alueen asukkaat voivat halutessaan tuoda kohteisiin esimerkiksi talipalloja ja muuta sopivaa ruokaa. Neuvoja ja tarvittaessa opastusta voi tiedustella Hakilta.

Ajo-ohjeet ja vastuuhenkilöt
Moisio: Moision uimarannan parkkipaikalta lähtevää pyörätietä Laakspohjan suuntaan n. 100 m ja ruokinta näkyy vasemmalla. Myös Runeberginkadun päästä on yhtä lyhyt matka; kävele kadun päästä lähtevää pyörätietä kauempana näkyvän Tytyrin kalkkitehtaan tornin suuntaan n. 100 m, jolloin ruokinta kulkusuunnassa oikealla rantapenkereessä. Vastuuhenkilö: Aki Mettinen, p. 040 767 1681, s-posti aki.mettinen(at)gmail.com

Virkkala: Aja Virkkalan Pähkinäniemen parkkipaikalle. Kävele puomin ohi n. 50 m, jolloin vasemmalle lähtee polku kohti rantaa. Ruokinnan kyltti näkyy tästä polun vasemmalla puolella ja itse ruokinta on hieman pidemmällä kyltin takaisen aukion reunassa vasemmalla, kuusien vieressä. Vastuuhenkilö: Liisi Piiroinen, p. 040 524 5808, s-posti hakki(at)birdlife.fi

Lohjan ruokinnalla tavattavia lintulajeja
Lohjan talviruokintojen runsaimpia lajeja ovat tali- ja sinitiainen sekä viherpeippo, punatukku ja keltasirkku. Muuttoaikana ei kuitenkaan koskaan voi tietää mitä ruokinnalle eksyy, joten silmä tarkkana! Havainnot talviruokinnan linnuista voi toimittaa Hakille kauden päätyttyä ja harvinaisista vieraista mielellään välittömästi.
Muita ruokinnoilla tavattavia lajeja ovat hömö-, kuusi- ja töyhtötiainen, joskus pyrstötiainen, varpunen ja vihervarpunen, käpytikka (joskus harmaapäätikka), mustarastas, räkättirastas, närhi, varis, harakka, pähkinähakki, harvemmin peippo tai järripeippo, puukiipijä, tilhi, tikli, urpiainen, punarintakin voi vierailla, fasaani, pikkuvarpunen, nokkavarpunen, satunnaisesti jopa mustapääkerttu, tundraurpiainen ja pähkinänakkeli. Petolinnuista ruokintojen läheisyydessä saattavat vaania varpushaukka, varpuspöllö sekä joskus kanahaukka.

Linkkejä


Lisäksi lähes jokaisesta hyvästä harrastusoppaasta löytyy lisätietoja niin ruokinnasta kuin mm. linnunpönttöjen rakentamisestakin.