Lohjan seurakunta teki viime vuonna todellisen ekoteon kun suojeli Pusulassa omistamaansa metsää noin 70 hehtaaria. No, sinnehän oli päästävä tutustumaan – kevään ihmettä ihmettelemään! Tämä toteutuikin yhteistyössä 14.5.2025 Pusulan alueseurakunnan ja Lohjan lintutieteellinen yhdistys Hakki ry:n kanssa.
Kuva: Arvi Hägglund
Pusulan kokoontumispaikalta 14 reipasta retkeläistä suuntasi metsätietä pitkin kohti kurua, jota jyhkeät kallioseinämät reunustivat. Matkalla aivan suojelualueen rajoilla peukaloinen viserteli retkeläiset tervetulleeksi. Hetken päästä kukkui jo käkikin, monelle meistä ensimmäistä kertaa. Alusta alkaen matkaamme viihdytti laulullaan mustarastaat, pajulinnut ja peipot, jotka muistuttivat myös, että olemme saapuneet heidän kotimetsäänsä. Metsä on lintujen lisäksi myös tuhansien muidenkin eläin- ja kasvilajien koti. Sillä kunnioituksella jatkoimme matkaa.
Jyrkänteen reunoilla oli sadoittain eri kokoisia ja -muotoisia kalliosta irronneita lohkareita ja niiden lisäksi näyttävästi sikin sokin puuvanhuksia, joita peittivät paksu sammalmatto ja monenkirjavat jäkälälaikut. Pökkelöiden pinnasta ja oksista törröttivät monin paikoin myös hauskannäköisiä kääpiä. Näissä maisemissa luonto olikin ehtinyt uudistua moneen kertaan, saaneet uuden elämän lukemattomien hyönteislajien, matojen, nilviäisten, punkkien ja muiden pikkuotököiden ja lahottajamikrobien ansiosta. Linnuillekin se tarjosi paitsi ruokaa myös pesäpaikkoja ja suojaa poikasten kasvaa. Eiköhän siellä jossakin jokin kettu, orava tai näätäkin asustele pentujaan hoitamassa ja saalistamassa.
Retkiporukkamme matka jatkui vanhaa kasvillisuuden peittämää metsäautotietä pitkin kohti Isomäen kalliolaetta kunnes poikkesimme kiipeämään kauriinpolun sievästi viitoittamana Isomäen harmaalle jäkälänpeitteiselle huipulle asti. Huikeat näkymät avautuivat alla levittyvästä Pusulan viljelymaisemasta. Täällä, ikihonkien ja -petäjien keskellä, ihmiskäsin koskemattomalla mäntykankaalla vietimme nautinnollista hetkeä evästellen, maisemia ihaillen ja luonnonläheisyyttä siematen. Maahan jo pitkälleen vaipuneet, auringon juuri lämmittämät honganpätkät, tarjosivat luonnollisen istuinalustan evästelemään ryhtyneille retkeilijöille.
Tauon jälkeen kauriinpolkua pääasiassa edelleen seuraten suuntasimme kohti Isomäen itäistä reunaa. Vihervarpuset risteilivät korkealla puiden latvoissa ja talitintit ja töyhtötiainen lauleskelivat kun saavuimme toiselle kallionlakitasanteelle. Ohitimme kalasääsken asumattoman pesäpuun, jonka latvaan oli joku avulias ihminen asetellut laudanpätkiä helpottamaan kalasääsken pesänrakennusta. Puun kyljessä retkeläisiä muistutettiin pesäpuun olevan luonnonsuojelulailla rauhoitetun, ottaisipa vain uusi asukas pesän vielä omakseen! Siellä täällä kelohongat koristivat metsää kuin Lapissa konsanaan. Mahtavan kokoinen kataja, oman arviomme mukaan ainakin kolmesataavuotinen, sai osakseen ihastusta ja kunnioitusta sitkeästä kasvustaan.
Kuva: Aki Mettinen
Laskeuduimme loivasti alas mäeltä ja palasimme tutulle metsätielle. Taivas alkoi tällä välin nopeasti harmaantua, saderintama saavutti meidät, mutta se ei menoa haitannut, oikeastaan päinvastoin. Punarinta lauleskeli ison koivun latvassa. Hieman surua toi tien vieressä ollut rastaan pesä, josta poikaset kovin heiveröisinä ja kehittymättöminä olivat jostain syystä ryömineet pois. Mikä kohtalo heitä odotti, emme jääneet sitä tarkkailemaan vaan annoimme rastasvanhemmille mahdollisuuden vielä huolehtia poikasistaan tai sitten luonto vain ottaa omansa.
Tunnelma oli retkeläisten joukossa iloinen ja rento, olimme kuin vanhoja ystäviä. Mikä meitä yhdisti? Rakkaus metsään, yhteiseen alkukotiimme. Sitä arvostamme ja kunnioitamme ja siitä myös voimaa ammennamme!
Suurkiitokset kaikille metsäretkeläisille. Tavataan taas!
toivottavat Hakin retkikummit Aki ja Arvi
Teksti: Aki Mettinen
