Lohjan Moision lintujen talviruokintapaikan pihabongauksessa la 28.1.2023 vallitsi kokonaisen tunnin ajan iloinen tunnelma. Vaikka varis ei viime sekunteihin kestäneistä odotuksistamme huolimatta käynytkään meitä tervehtimässä, aiheuttivat vilkkaat pikkusiivekkäiden pyrähtelyt ja äänet melkoista huomiota ja puheen sorinaa yleisön joukossa.
Pikkutikka ja järripeippo taisivat varastaa tarkkailijoissa suurimman huomion, harakka naurullaan ehkä leveimmät hymyt. Punatulkku oli talitiaisten ja sinitiaisten ohella kestovieraita ruokintapaikalla, mutta vihervarpusen suurimmassa parvessa oli eniten eli 45 yksilöä. Yhdessä havaitsimme yhteensä 12 lintulajia. Lintujen ystäviä oli saapunut paikalle yhteensä 16, joista neljä oli lapsia. Moision lintujen ruokintapaikan tapahtuma on Hakin jokavuotinen yleisötapahtuma osana BirdLife Suomen valtakunnallista koko viikonlopun kestävää pihabongaustapahtumaa, joka järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna. Myös Virkkalan Pähkinäniemen ruokintapaikalla bongataan!

Teksti: Aki Mettinen
Kuva: Petro Pynnönen